
Suomalainen KTM SILVE Racing nousee motocrossin MM-sarjan kuninkuusluokkaan MXGP:hen yhdessä
Jere Haaviston kanssa. KTM Nordicin virallisena kilpatiiminä toimiva Silve Racing ajoi jo viime kaudella
muutaman MM-osakilpailun sekä saavutti upeita tuloksia kotimaan radoilla voittaen muun muassa kaksi
Suomen mestaruutta. Tulevalla kaudella suomalaistiimi kilpailee laajemminkin kansainvälisillä radoilla, kun
Eliel Lehtinen kilpailee EM-sarjassa EMX250-luokassa.
Petteri Silvennoinen / Team Manager: ”Viime vuonna solmimme sopimuksen KTM Nordicin kanssa ja
tämän yhteistyön myötä olemme ottaneet tiiminä kokonaisuudessaan ison askeleen eteenpäin, mikä näkyi
viime vuonna myös hyvinä tuloksina. Nyt otetaan iso askel taas, kun siirrytään Jeren kanssa MM-sarjaan ja
Eliel tulee ajamaan EM-sarjaa. Tavoite on ainakin kunnianhimoinen ja motivoi meitä tekemään asioita
kovemmin ja paremmin. Olemme saaneet uusia tärkeitä tahoja taaksemme, kun aloitimme yhteistyön
muun muassa WP Nordicin kanssa. Nämä yhteistyöt antavat meille parempia resursseja tuleviin vuosiin.”
Jere Haavisto / MXGP, MX1: ”Viime kausi oli tuloksellisesti sekä ajollisesti onnistunut ja olen tyytyväinen
omaan sekä koko tiimin kehitykseen. Viime kauden kehityksen myötä lähtökohdat ovat erittäin hyvät
tulevalle kaudelle. Tällä hetkellä on tarkoitus aloittaa MM-sarja Sveitsin Frauenfeldistä ja ajaa Euroopan
MM-osakilpailut. Olen erittäin innoissani tulevasta kaudesta ja myös luottavainen, sillä kaikki on toiminut
loistavasti tiimin kanssa kaikki nämä vuodet. MM-sarjan lisäksi tulen kilpailemaan Suomessa MX1-luokan
SM-sarjassa. Tällä hetkellä olen Espanjassa treenaamassa ja testaamassa tulevaa kautta varten. Uudella
pyörällä onkin jo tullut mukavasti tunteja alle ja pidän siitä jopa enemmän kuin viime vuoden mallista.”
Eliel Lehtinen / EMX250, MX2: ”Fiilikset ovat todella hyvät ja odotan suurella innolla tulevaa kautta. Nyt
kun tiimin kanssa on yhteistyötä jo yksi vuosi alla, se varmasti helpottaa tulevaa kautta. Petterin kanssa on
huikea tehdä yhteistyötä ja kehittyä niin kuljettajana kuin tiiminäkin. Pitkäjänteinen työ jatkuu suurella
motivaatiolla ja teen kaikkeni saavuttaakseni unelmani motocross ammattilaisuuden suhteen. Kaudella
2023 päätavoitteeni on EMX250-luokassa ja tietysti myös SM-motocrossin MX2-luokassa. Lisäksi
tarkoituksenani on ajaa muitakin Keski-Euroopan kilpailuja kisatreeneinä. Toivon kaikille ja itsellenikin
tervettä ja onnekasta vuotta 2023.”
-KTM SILVE Racing