
Ison-Britannian Brad Freeman kesti ennakkosuosikin paineet ottamalla päivä voiton enduron MM-sarjan avauksessa, San Remossa, Italiassa. Samalla Freeman oli E3 luokan päivän nopein. Toiseksi yleiskilpailussa sijoittui Italian Andrea Verona ja mies ajoi E2 luokan suurimmat pisteet. Kolmas oli Ison-Britannian Steve Holcombe, ollen E2 luokan toiseksi nopein. E1 luokan nopein oli Ranskan Zachary Pichon, joka sijoittui yleiskilpailun neljänneksi.
Suomalaisista Roni Kytönen ajoi sijalle 19 yleiskilpalussa. Hermanni Haljala päätyi sijalle 32. Haljala summasi päiväänsä seuraavasti. " Aamu lähti takkuisasti käyntiin ja oikeastaan 1,5 kierrosta meni itseään herätellessä. Siitä sitten sija kerrallaan lähdettiin nousemaan tuloksissa. Suurin haaste oli edelle lähteneet hitaammat kuljettajat ja heidän nostattama pöly, jossa hävisin paljon aikaa monella erikoiskokeella. Kuitenkin sain ajettua muutamia itseäni tyydyttäviä aikoja ja sunnuntaihin tulisi löytää varsinkin enduro erikoiskokeelle lisää vauhtia." Varikolta tavoitettu Haljala jutusteli päivän kulkua.
Junioreiden nopeinta vauhtia piti Ison-Britannian Jed Etchells. Suomalaisista Peetu Juupaluoma ajoi sijalle 9 ja Samuli Puhakaisen päivän sijoitus oli 11:sta.
Puhakaisen päivä oli täynnä haasteita. " Päivä sisälsi kaatumisia aivan liikaa ja satutin vielä kättä toisen kierroksen enduro erikoiskokeella. Muutenkin siinä pölyssä oli mahdotonta päästä hitaammista ohi. Liäkssi kiveä, juurta ja kaikkea muuta tilanteita aiheuttaneita asioita oli vain mahdotonta ennalta havaita. Sunnuntaille tarvitsee saada ukko pysymään paremmin pystyssä ja toivottavasti ne hitaammat siellä edellä olisivat pienempänä haittana."
Nuorten Gp:n nopein oli Italian Kevin Cristino. Suomalaisista Niko Puotsaari oli 15:sta ja Juho Ahokas keskeytti. Tiitus Enjala ei startannut ollenkaan loukkaantumisen johdosta.
Naisissa Ison-Britannian Jane Daniels otti päivän ykköspaikan harteilleen, Janette Mielonen ajoi maaliin, ollen 15:sta.
Kilpailu jatkuu sunnuntaina.
Lauantain tuloskooste
Enduro Gp/yleiskilpailu
1) Brad Freeman, GBR, Beta 1.13.27,06 2) Andrea Verona, ITA, GasGas +24,46 3) Steve Holcombe, GBR, Beta +28,05...19) Roni Kytönen, FIN, Honda +4.01,37...32) Hermanni Haljala, FIN, Beta +5.56,20
Junioreiden GP
1) Jed Etchells, GBR, Fantic 1.16.43,32 2) Max Ahlin, SWE, KTM +20,57 3) Jeremy Sydow, GER, Sherco +31,85...9) Peetu Juupaluoma, FIN, Husqvarna +2.32,34...11) Samuli Puhakainen, FIN, Beta +3.05,50
Nuorten GP
1) Kevin Cristino, ITA, Fantic 1.18.27,28 2) Thibault Giraudon, FRA, Sherco +27,22 3) Leo Joyon, FRA, Beta + 1.21,14...15) Niko Puotsaari, FIIN, Husqvarna +5.22,30... Juho Ahokas, FIN, Beta Kesk.
Naisten GP
1) Jane Daniels, GBR, Fantic 1.30.14,71 2) Jessica Gardiner, AUS, Yamaha +17,95 3) Francesca Nocera, ITA, Honda +1.06,93...15) Janette Mielonen, FIN, Yamaha +13.51,87
-Kai Leinonen