
Iso-Britannian Steve Holcombe otti kauden avaus voittonsa, Ruotsin Skövdessä ajetun enduron MM-sarjan 4:ssä osakilpailussa, ollen E2 luokan nopein kuljettaja. Muut podium sijoitukset menivät myös Holcomben maamiehille, kun Brad Freeman ajoi 2:ksi ja Nathan Watson 3:ksi. Freeman oli perjantain tapaan nopein E3 luokan kuljettajista. E1 luokassa Ranskan Theophile Espinasse otti kauden avausvoiton. E1 luokkaa hallinneen Espanjan Josep Garcia päivä päättyi keskeytykseen.
Suomalaisten järjestys vaihtui Haljalan ollessa nopeampi
Hermanni Haljala nosti perjantain jälkeen sijoitustaan yleiskilpailussa, ollen 19:sta, sekä luokassa E1, ajaen kuudenneksi. Päivä sisälsi kuitenkin odottamatonta ohjelmaa. " Toisen kierroksen enduro erikoiskokeella jarrutin mutkaan, jossa urassa ollut kivi löi jarrupolkimen jumiin. Yritin hakata sitä irtoamaan, tuloksetta ja jouduin ajamaan erikoiskokeen jarru päällä. Pyörä liikkui ainoastaan 2 ja 3 vaihteella, jonka seurauksena kytkin alkoi haista ja moottori myös kuumeni, kuitenkin kestäen huoltoon saakka, jossa vika saatiin korjattua. Toiseksi viimeisellä erikoiskokeella kaaduin ajaessa viettävää rinteen reunaa, josta putosin sellaiseen jontkaan. Jouduin hakemaan uutta vauhtia päästäkseni takaisin reitille, mutta siitä huolimatta tuli aivan käypänen aika sillekkin pätkälle. Viikonloppu antoi uskoa siitä itselleni, että steppejä on otettu eteenpäin ja tyytyväinen olen tähän tässä vaiheessa kautta."
Roni Kytösen sijoitukset olivat lauantain osalta yleiskilpailun 24. ja luokassa mies oli Haljalan jälkeen 7.
Junioreissa Ruotsille kolmoisvoitto, Puhakaisella edelleen haasteita
Albin Norrbin vei naapurimaamme jäsenten väliset, voittamalla Junioreiden GP-luokan. Axel Semb oli toinen ja perjantain nopein Max Ahlin kolmas.
Samuli Puhakainen paransi sijoitustaan , ajaen lauantaina 9:ksi, mutta oli vähäsanainen kilpailun loputtua. " Ei ollut sitä, mitä parhaimmillaan tämä on. Nyt takaisin Suomeen ja seuraavana kilpailuna on viikon päästä Riihimäellä ajettava SM-osakilpailu", johon Puhakainen ja Haljala molemmat osallistuvat.
Peetu Juupaluoma päätyi lauantain taiston jälkeen sijalle 11.
Sarja jatkuu Slovakian Gelnicassa 30.6-2.7.2023
Enduron MM-sarja, 4. osakilpailu, Skövde, Ruotsi, 2. ajopäivä 11/11 erikoiskoetta
Enduro GP
1) Steve Holcombe, GBR, Beta 1.29.59,33 2) Brad Freeman, GBR, Beta +7,83 3) Nathan Watson, GBR, Honda +22,37... 19) Hermanni Haljala, FIN, Beta + 4.11,18... 24) Roni Kytönen, FIN, Honda +4.37,40
E1
1) Theophile Espinasse, FRA, Beta 1.31.19,26 2) Zachary Pichon, FRA, Sherco +14,32 3) Jamie MCCanney, GBR, Husqvarna +51,58...6) Hermanni Haljala, FIN, Beta +2.51,25 7) Roni Kytönen, FIN, Honda +3.17,47
E-Juniorit
1) Albin Norrbin, SWE, Fantic 1.30.45,35 2) Axel Semb, SWE, Husqvarna +59,51 3) Max Ahlin, SWE, KTM +1.02,79...9) Samuli Puhakainen, FIN, Beta +5.13,41...11) Peetu Juupaluoma, FIN, Husqvarna 5.49,59