Kurvinen kilpaili usean lajin huippuja vastaan Dirt track joukkuekilpailussa Itävallassa

13.11.2023admin

Lasse Kurvinen sai kutsun Itävaltaan kilpailemaan kolmen tunnin dirttrack joukkuekisaan. Kilpailun joukkueessa tuli ajaa 2-3 kuljettajaa ja ajomäärän sekä järjestyksen sai valita vapaasti. Vähän yli minuutin pituinen tekninen dirttrack rata sisälsi pöytähyppyrin ja vauhtihyppyrin, kivistä ja uraista rataosuutta johon syntyi kisan aikana jarrupattia, jouheampi rataosuus oli teknistä pyöritystä speedway radan kaukalossa. Kilpailuun osallistui 23 joukkuetta ja mukana oli usean lajin huippuja motocrossin, supermoton, flattrackin, roadracingin, enduron, jääspeedwayn ja rallykisojen parista.

Perjantaina oli mahdollisuus ajaa vapaita harjoituksia kolmen tunnin aikana ja lauantaina oli jokaisella kaksi kymmenen minuutin treeniä vapaassa järjestyksessä. Lauantain treenien kierrosaikojen mukaan lunastettiin kisan lähtöjärjestys.

Kurvinen ajoi legendojen joukkueessa yhdessä Markus Eignerin ja Werner Schruf kanssa, kuskien yhteenlaskettu ikäkin lähenteli jo 150 vuotta. Kuudennelta sijalta startannut suomalainen nosti joukkueen kaksi kertaa toiseksi ja kerran kolmanneksi, vaikka Kurvinen ajoikin puolet ajasta tippui joukkue neljänneksi. Ensimmäisen tunnin kohdalla sattunut kisan keskeytys kaatuneen kuskin johdosta sulatti hyvän etumatkan Tsekin joukkueisiin.

Kisan voittoon ajoi KTM tehtaan testikuski ja Itävallan tupla MX1 mestari Alex Pölzleither ja MX1 Itävallan kärkikuski Lukas Neurauter, joiden vauhti on GP tasoa. Mukana joukkueessa oli flattrackin MM-kuski Hanson Schruf joka ei kuitenkaan montaa kierrosta käynyt radalla ollen järjestely tehtävissä. Toiseksi ajoi Tsekin suberbike MM-sarjan kuljettaja Oliver König ja rallyja kiertävä Matthias Cervenka. Kolmanneksi ajoi Flattrackin tuore maailmanmestari Ervin Krajcovic ja MM sarjan neljäs Ondrej Svedik.

Kurvinen ajoi kisan kolmanneksi nopeimman kierrosajan ja nautti ohituksista pariinkin otteeseen Tsekin tuoreen mestarin ja MM nelosen osalta. Myös Tsekin roadracing/ rallyjoukkuekin tuli pariin otteeseen ohitettua ajamalla.
”Erinomaiset kaksi päivää treeniä, kolme tuntia ajoa ja tietysti tuntui hienolta saada huomiota fanien, kisakaverien osalta. Eihän Schruf Motorradin KTM pyörä ollut oma, mutta pienien säätömuutosten jälkeen vauhti sekä varmuus oli kyllä hyvällä tasolla ja etenkin ajomäärä oli huippujuttu jatkoa ajatellen. Oli kyllä hienoa myös käydä illallisella ja tutustua KTM testikuskeihin ja uusiin kavereihin motocrossin parista”. Taisi vain yksi GP tason kuski pystyä parempaan kierrosaikaan, joten eri lajien edustajat olikin todella laajasti esillä tulosliuskalla. Kaikki kehuivat kisaa ja rataa!

Sunnuntaina suomalainen maailmanmestari oli kutsuttuna KTM Motohalliin vieraaksi ja parin tunnin kierros sekä näyttävä vastaanotto aulassa lämmitti isänpäivän viettoa, kun perhe ei sairastelujen vuoksi päässytkään mukaan. Suomalaisen nimi oli aulassa tervetulotoivotuksena kaikkien nähtävillä sunnuntai päivän ja henkilökohtainen kierros sekä keskustelut käytiin Motohall väen kanssa. Taisi Lasse päästä käymään myös spesiaalikierroksella jossa ainakin suomalaisien mestareiden KTM pyöriä tuli vastaan useampia. Kurvisen mestaruuspyörä pyydettiin aulaan kuukauden pyöräksi, josta ei tarvitse kieltäytyä kun mäntyharjulaisen KTM kalusto pääsee esille Itävaltaan.

-Lasse Kurvinen racing tiedotus

Sivuston tarjoaa CrossiBlogi Racing Oy